Salo Gaming Expo
Salo Gaming Expo on Turun Ammattikorkeakoulun Salon kampuksen BA-opiskelijoiden ja Salon Seudun Elinkeinomessut ry:n järjestämä verkkopeli- ja pelimessutapahtuma. Tapahtumassa kävijät kokoontuvat viikonlopuksi pelaamaan tietokoneilla, konsoleilla ja lautapeleillä sekä tutustumaan pelikulttuuriin Salohallissa. Tapahtumassa järjestetään erilaisia peliaiheisia kilpailuja ja pieniä turnauksia, joissa jaetaan maineen ja kunnian lisäksi myös tuotepalkintoja. Salo Gaming Expossa tärkeintä on viihtyvyys, sujuvuus ja yhteisöllisyys.
Salo Gaming Expo otti aikansa 5-7.10 2018.
Tapahtuman ensimmäisenä päivänä olin osallisena tapahtuma-alueen rakentamisessa, mikä piti sisällään pelipöytien kantamista ja rakentamista, sähköjohtojen vetämistä sekä suojaamista, sekä Twitch suoratoistopalvelun kautta saapuvien streamaajien pelialueiden rakentaminen sekä asentaminen.
Pääsääntöisesti toimin tapahtuma-aikana myyjänä Rockstarin energiajuomapisteellä suorittamassa asiakaspalvelua, sekä asiakastyytyväisyyskyselyä pelialueella.
Työmäärämme oli huomattavasti odotettua suurempi, mistä sain tunnustusta ydintiimiltä.
Pelaajilta saimme suuresti positiivista palautetta tavoitettavuudesta.